Mä oon tullut siihen tulokseen ettei tää koiranpennun elämä oo ollenkaan hassumpaa. Tosin toi mami sanoo välillä että mä oon piru enkä koira mutta ei se oo tosissaan, kattokaa nyt miten söpökin mä osaan olla..

Noi mun kamut on näyttäneet mulle meidän pihaa ja opettaneet omaa reviiriä.

Me tutkittiin meidän uusi aitakin ennenkuin sitä laitettiin paikoilleen. Ihan ok se oli, kyllä sen sai laittaa pystyyn. Nyt me ei päästä sitten karkaamaan pihasta.

Mä oon kuulemma kasvanut ihan hirmuisesti. Mamma ei sitä kuulemma huomaa mutta ne jotka ei nää mua joka päivä sanovat että mä kasvan ihan älytöntä vauhtia.

Tossa kuvassa mulla on sellanen ilme että oon tainnut just tehdä jotain pahaa ja yritän esittää etten olisi. Mä oon huomannut että on aika paljon sellasta mitä en mukamas saisi tehdä. Mä en saa purra kavereita hännästä, enkä mammaa käsistä. Mä en saa syödä pökäleitä ulkona, mikä on mun mielestä aika törkeä sääntö. Enkä saa muutenkaan syödä mitään mamman mielestä epäilyttävää. Mä en saa myöskään jyrsiä kenkiä enkä sohvapöytää. En mä edes muista mitä kaikkia sääntöjä mulla on. Nimeni mä oon jo oppinut, ja osaan jo istuakin käskystä. Musta on myös tullut aika hyvä kyttääjä kun mennään mummolaan, osaan kerjätä ruokaa muiden mukana.

Välillä mulle iskee väsy kesken leikkien.